Google kehittää jatkuvasti Display-mainosverkostonsa ominaisuuksia, jotta mainonta olisi entistä tehokkaampaa. Uudelleenmarkkinointi on yksi näistä uusista Adwords-ominaisuuksista.
Uudelleenmarkkinointi (Eng. remarketing) on yksinkertainen ja tehokas tapa tavoittaa kävijät, jotka ovat jo tutustuneet sivustoosi. Näiden kävijätietojen avulla pystymme jakamaan kävijät eri ryhmiin kiinnostusten kohteiden perusteella ja kohdistamaan heille räätälöityjä teksti- sekä banneri-mainoksia. Voimme esimerkiksi tavoittaa kävijät, jotka ovat jättäneet ostoprosessin kesken verkkokaupassa ja kohdistaa heille erityisen viestin.
NetBoosterin kampanjoissa on todettu todella korkeita klikkaus- sekä konversioprosentteja uudelleenmarkkinointia hyväksikäyttäen. Syynä poikkeuksellisen hyviin lukuihin on, että uudellenmarkkinoinnin avulla mainonta on äärimmäisen hyvin kohdistettua.
Uudelleenmarkkinointia hyväksi käyttäen pystymme myös integroimaan paremmin haku- ja display-kampanjat. Hakusanamainonnan kampanjoista tulleiden vierailijoiden tiedämme jo valmiiksi olevan kiinnostuneita tuotteistasi, joten tämän kohdeyleisön aktivoiminen tuottaa usein myös huomattavasti keskimääräistä parempaa tulosta.
Miten uudelleenmarkkinointi toimii?
Uudelleenmarkkinointitoiminnon avulla pystymme "tägäämään" tietyn kävijän sivulatauksen asettamalla cookien hänen selaimeensa. Kun keräämämme ryhmä on tarpeeksi laaja (min 500 kävijää) pystymme kodistamaan heille erityistä mainontaa. Uudelleenmarkkinointiominaisuus toimii siis ainoastaan Google-display -verkostossa.
Display-mainonta eli näyttömainonta tarkoittaa banneri- ja tekstimainoksia eri medioissa ja verkostoissa.
Lue lisää aiheesta: Display-mainonta
Lue lisää aiheesta: Google+ kannattaa ottaa vakavasti