Hakukoneoptimointi on rock, pop ja ihq. Kerrassaan erittäin seksikäs sana, tykkään! Myönnettäköön silti, että olen valmis luopumaan kyseisen termin käytöstä. Hakukoneoptimoinnin sijasta suosittelisin puhumaan kokonaisvaltaisesta hakukonenäkyvyydestä ja sen parantamisesta/optimoinnista.
Hakukoneoptimoinnin toimenpiteitä tunnutaan tekevän siinä tapauksessa, jos niillä on suoranaista merkitystä sivuston sijoituksiin hakukoneissa. Perusongelmana tässä on ettei kukaan voi 100%:n varmuudella sanoa mikä toimenpide vaikuttaa missäkin määrin sivuston sijoituksiin hakukoneissa. Peruskuviot tiedetään, mutta yksityiskohtaisten algoritmien ja signaalien tulkitseminen onkin hiukan hankalampaa. Joku asia toimi viisi vuotta sitten, ei toimi enää, mutta taas ensi vuonna toimii. Nyt kohistaan sosiaalisen median signaaleista. Muistuttaisin kuitenkin, että signaalit ovat eri asia kuin esimerkiksi algoritmit, jotka vaikuttavat paljon suoremmin hakutuloksiin.
Hakukoneoptimoinnin ammattilainen tietää, että monilla asioilla on “ehkä, ehkä jos, sitten jos, mahdollisesti jos, ehkä jos sitten jos”. Entäpä ikuinen väittely “nofollow” -linkkien merkityksestä? Aivan sama valuuko linkkimehua, jokainen linkki on omalla tavallaan arvokas. Nyt menee liian tekniseksi, lopetan. Haen takaa sitä, että omalla tavallaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Laittamalla rahaa offline-mainontaan ja olemalla hyvin esillä sosiaalisessa mediassa vaikutat myös hakukonenäkyvyyteen. Mitä tunnetumpi yritys, sitä enemmän saat “automaattisesti” vaikkapa ulkoisia linkityksiä lisäämään sivuston arvostusta hakukoneiden silmin.
Omaan työkuvaani harrastukseeni kuuluu mm. hakukoneyritysten patenttihakemusten seuraaminen. Sitä kautta saa hyvän käsityksen hakukoneiden toimintaperiaatteista ja joskus voi bongata selkeitä tulevaisuuden algoritmejakin. Ei kuitenkaan kannata hakata päätä seinään tekemällä asioista liian monimutkaisia. Kannattaa keskittyä kokonaisvaltaisen hakukonenäkyvyyden hallitsemiseen ja optimointiin. Ainutlaatuista sisältöä ihmisille, helppoa kulkua hakuroboteille…siitä se lähtee. Valitettavan usein tehdään perusasioitakin väärin. Ei sen takia ettei osattaisi, vaan ei ole ketään vastuussa hakukonenäkyvyydestä. Hakukonenäkyvyyden optimointi ja hallinta on nykypäivänä kriittisen tärkeää, on tavoitteena sitten brändin tai myynnin edistäminen.
Webmaster: “Hakukoneoptimointi ei kiinnosta. Olemme jo kaikilla avainsanoilla kärkipäässä.”
SEO-konsultti: “Tiesitkö, että:
…hakukoneoptimointi on paljon muutakin nykyisen sisällön optimointia. Haluan uskoa, että hakukoneoptimointi on se kermaisin pala digimarkkinoinnin kakussa. Se on kuitenkin vain yksi pala. Hakukoneoptimointi ei saisi olla kaikki kaikessa, sivuston liikenteen lähteet kannattaa pitää monipuolisina.
Tähän kirjoitukseen päättyy hakukoneoptimoinnin teemakuukausi. Kiitos, että sain purkaa kaikki vuosien patoumat yhdessä kuukaudessa. Kiitän myös kaikkia palautteen antajia, toivottavasti jatkossa rohkeus riittää kommentoimaan enemmän suoraan blogiimme. Tulevaisuudessa kirjoitellaan hakukoneoptimoinnista (toivottavasti) selkeämpiä ja asiapitoisempia tarinoita.
Hakukoneoptimointi on prosessi, jonka tavoitteena on lisätä hakukoneiden luonnollisista hakutuloksista tulevan liikenteen laatua ja määrää.
Lue lisää aiheesta: Hakukoneoptimointi - SEO