Olipa kerran markkinointipäättäjä, jolle annettiin uudeksi työtehtäväksi yrityksen
vienti sosiaaliseen mediaan. Tavoitteina oli lisätä liikevaihtoa, työn tuottavuutta sekä
asiakastyytyväisyyttä. Ajatukset risteilivät päässä – pitäisikö hankkia jokin toimisto avuksi vai
lähteä itse kokeilemaan, entä mistä on turvallisinta aloittaa, mikä on strategiamme. Hän päätti
aloittaa perustamalla yritykselle suljetun ryhmän Facebookiin, johon vain yrityksen työntekijöillä
on pääsy. ”Työskentelen parhaillani yrityksemme SoMe-näkyvyyden parissa. Mitä sinä teet?” hän
aloitti keskustelun. ”Voit kertoa täällä ajankohtaisista työtehtävistä tai haasteista samalla tavalla
kuin kerrot Facebookissa viikonlopun menoistasi” hän kannusti työtovereitaan. Pikkuhiljaa
yrityksen työntekijät alkoivat päivittää työtilanteitaan, antoivat toisilleen peukkuja ja neuvoja
ja lisäsivät toisiaan Facebook-ystäviksi. Mukaan tuli myös yrityksen työntekijöitä muiden
maiden yksiköistä, sillä heistä oli varsin mielenkiintoista nähdä ja kuulla, miltä pohjoisen yksikön
työntekijät näyttävät ja minkä projektien parissa he työskentelevät.
Markkinointipäättäjä ei ollut kuitenkaan valmis avaamaan Facebook-ryhmää kaikelle yleisölle,
eikä keksinyt järkevää tapaa näkyä siellä julkisesti. Mistä resurssitkin siihen saisi? Hän päätti
siis jatkaa yrityksen viemistä sosiaaliseen mediaan LinkedIn-palvelussa. Ensin hän lisäsi
yrityksen profiiliin bannerin, yritysvideon sekä tuote- ja palvelukuvauksia. Sitten hän alkoi
pyytää suosituksia yrityksen referenssiasiakkailta. Tämä osoittautuikin varsin haastavaksi,
sillä monillakaan asiakkailla ei ollut LinkedIn-profiilia. Koska kyseessä on kuluttajatuotteet,
hän päätti tehdä LinkedIn-mainoskampanjan, jossa hän kannusti kaikkia tyytyväisiä asiakkaita
suosittelemaan suosikkituotteitaan yrityksen LinkedIn-sivulla. Suosituksia ei ole totuttu
LinkedInissä antamaan muille kuin entisille työtovereille, joten menestys oli heikko. Onneksi
yrityksen LinkedIn-profiili sai kuitenkin muutaman uuden seuraajan.
Seuraavaksi markkinointipäättäjä aloitti blogin. Sisältö on kuningas. Sen markkinointipäättäjä oli
kuullut kymmeniä kertoja. Mikä sitten olisi sellaista kiinnostavaa sisältöä, jota kannattaisi jakaa?
Koska yrityksessä oli jatkuva ruuhka asiakaspalvelussa, hän päätti kannustaa asiakaspalvelua
kirjoittamaan asiakkaiden yleisimmistä ongelmista. Twiitti lähti Twitteriin aina kun uusi kirjoitus
oli ulkona ja videokäyttöohjeita kuvattiin ja ladattiin YouTubeen tiuhaan tahtiin. Uskomatonta
mutta totta, puhelut asiakaspalveluun alkoivat pikku hiljaa vähentyä. Myös yrityksen työntekijät
oppivat uutta ja asiakaspalveluyksikön arvostus yrityksen sisällä nousi huomattavasti. Uusia
kanavia oli vallattu, ilo oli rajatonta ja vauhti huimasi päätä.
Kaikki tuntui menevän aivan täydellisesti, kunnes toimitusjohtaja jyrähti: ”Missä on eurot?”
Hienosti onnistuessaan markkinointipäättäjä oli unohtanut ensimmäisen hänelle asetetun
tavoitteen, liikevaihdon lisäämisen. Toimitusjohtajan viesti oli harvinaisen selvä, jotain oli
saatava myös viivan alle mahdollisimman pian. Yhtäkkiä markkinointipäättäjä muisti, miten
energisen oloinen nuori nainen NetBoosterilta oli kertonut, että NetBoosterin tavoite on tehdä
asiakkailleen rahaa. Nopealla googlauksella hän löysi etsimänsä henkilön, kertoi ongelmastaan
ja lukemattomista osasista koostuva projekti voitiin aloittaa. Oli alennuksia tykkääjille ja muuta
viraalia, verkkokaupan viemistä sosiaaliseen mediaan, hakukonemarkkinointia ja verkkokaupan
käytettävyyden parantamista, pitihän ostamisesta tehdä mahdollisimman helppoa. Siinä missä
markkinointipäättäjä oli jo onnistunut työn tuottavuuden ja asiakastyytyväisyyden lisäämisessä,
nyt saatiin myös niitä euroja ja toimitusjohtaja iloiseksi. Sen pituinen se.
Sosiaalinen media on monille "kovin juttu ikinä”, mutta markkinoinnissa se on kovin juttu vain silloin kun sitä hyödynnetään tehokkaasti ja ammattitaitoisesti.
Lue lisää aiheesta: Sosiaalinen media